Lauantai 11.10. Herätyskello soimaan aamusta ja nokka kohti keskustaa. Viime viikonloppuna oli niin upea sää, että oli pakko tarttua tuumasta toimeen ja suunnata Aransaarten pienimmälle saarelle, Inis Oírr:lle. Bussi lähti keskustasta 09:30 samaan satamaan, josta lähdimme Inis Mór:lle yli kuukausi sitten. Matkaseuranani olivat ranskalainen Gaston ja Jake USA:sta.
Meillä oli viime lauantaina uskomattoman hyvä tuuri matkassa, sillä saimme nauttia koko päivän aivan valtavan upeasta säästä. Aurinko paistoi koko päivän ja yllättäen sain osuuteni auringosta: paloin taas. Tämä on jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Olen muuten saanut pisamia täällä ollessani. Niitä on nyt enemmän kuin ikinä, edes lapsena. Ei ole mikään ihme, jos ihmiset täällä olettavat minun olevan paikallinen. Kuulema yllättää aina, että olen vaihtari.
Pienimmällä saarella ei ollut yhtä paljon turisteja kuin Inis Mór:lla, joten kokemus oli mieletön jo sen rauhan ja kiireettömyyden vuoksi. Ehdimme olemaan saarella noin 4,5 tuntia, ennen kuin lautta suuntasi takaisin Ros a' Mhíl:n satamaan Connemaraan. Reipas neljä tuntia riitti mainiosti koko saaren näkemiseen, sillä vuokrasimme polkupyörät. Totesimmekin tämän olleen loistava idea.
Tässä siis Jake (vasemmalla) ja Gaston (oikealla). Seurue, jonka kanssa seikkailin pienellä saarella koko päivän. Oli muuten huippukiva päivä! Ihan vaan BTW, päivä oli täysi kymppi. Kuvat kun tuppaavat kertomaan enemmän kuin sanat, joten tässä taas valtava kattaus kuvia.
En vaan voi sille mitään, mutta joka postauksessa tunnun hehkuttavan värien kontrastia. Katsokaa nyt, ei tuota voi olla hehkuttamatta! Hautausmaallakin pysähdyttiin ottamassa kuvia, sillä värien kontrasti puski hienosti esiin. Etenkin saarilla tuntuu olevan yleisiä nuo kelttiläiset ristit hautakivissä.
Kävimme katsomassa laivan hylkyä, joka on jätetty sinne lojumaan. Vaikka tämä laiva ei ehkä ole se ekologisin nähtävyys, oli se silti upea. Ruoste ja merimaisema näyttävät melko siisteiltä vierekkäin. Yleensä tässä kohtaa sanoisin hyi hyi, mutta pakko myöntää, makean näköinen se oli ainakin. Ja valtava.
Matka taittui erittäin kivasti polkupyörillä, mutta törmäsimme irlantilaiseen liikenneruuhkaan (ks. kuva). Lliikenneruuhka hidasti huomattavasti menoa, joten Gaston päätti lopulta laittaa "autopilotin" päälle ja jatkaa matkaa kuluttamatta energiaa. Kyllä kuski lopulta kysäisi meiltä, että haluammeko mennä ohi. Tartuimme tuumasta toimeen.
Evästaukoa olikin kiva viettää majakan läheisyydessä. Eväät vaan maistuvat niin paljon paremmalta ulkona, eikä tuo maisemakaan ollut yhtään pässimpi. Mielestäni tällä pienimmällä saarella rannat olivat upeimpia, mihin olen koko reissun aikana törmännyt. Inis Oírr:n rannat ovat niin väririkkaita ja kauniita. Saarta kiertäessä värien sävyt vain vaihtuivat. Yhdellä rannalla on levää ja simpukoita kiinni kalliossa, kun toisella oli kalkkikiveä, jonka välissä kasvoi ehkä vihreimpiä kasveja, joita olen kuuna päivänä nähnyt.
Oli kieltämättä hauskaa katsella Cliffs of Moheria toisesta näkövinkkelistä. Tiesin, ettei matkaa Moherille ole pienimmältä saarelta juuri nimeksikään, mutta kyllä sitä pieni ihminen hämmentyy, kuinka lähellä ne todella ovat. Vaihtoehto kaksi onkin, että nämä kuuluisat kalliot ovat vain niin valtavan korkeita. Käväisin vuonna 2012 edellisellä Irlannin reissullani näillä kallioilla eikä edes tehnyt mieli mennä reunalle. Himppasen huippasi jo ajatuskin.
Kävimme matkan varrella pyörähtämässä O'brienin linnassa. Ajoitus oli liki täydellinen, sillä päivän ainoa, ihan pikkuriikkinen sadekuuro yllätti meidät. Linnan raunioista löytyi sopivasti yksi huone, jossa oli katto pään päällä, kalterit ovena ja hyvä olla kuivana. Naureskelimmekin, että pitäisikö minun muuttaa sinne, sillä sisällä on varmaan kuivempaa ja lämpimämpää kuin omassa huoneessani. Eikun muuttoilmoitusta tekemään.
Linnassa olikin hyvä kiipeillä ja tuijotella maisemia saaren korkeimmalta kohdalta. Samalla pelleilimme kameroiden kanssa ja otimme muutamia noita-akka -tyylisiä otoksia. Nailed it.
Ennen lähtöä menimme istuskelemaan laiturialueelle. Jo saarelle saapuessa meitä odotti ehkä paras yllätys ikinä: pullonokkadelfiini laiturin vieressä. Vielä parempi yllätys oli, että tämä delfiini oli yhä siellä, kun olimme jo tekemässä lähtöä saarilta kotiin.
Tässä kohtaa tämä tyttö oli ehkä maailman onnellisin pikku biologin alku. Olin kuin lapsi karkkikaupassa, ei meinaan tullut hihkumisesta loppua. Pullonokkadelfiini niin lähellä rantaa ja lauttoja!!!!! En ole ikinä nähnyt villiä delfiiniä, kokemus delfiineistä on rajoittunut aika pitkälti Tampereen delfinaarioon. Oli tuolla delfiinillä kuulema nimikin, Sandy. Oletettavasti tämä kaveri viihtyy alueella useamminkin. Mutta kylläpä olin onnellinen, että näin tuon upean nisäkkään! Nyt kun vielä näkisi niitä valaita, olisin taivaassa!
Ei näitä Aransaaria voi toisiinsa edes verrata, jokainen niistä on niin persoonallinen ja ehdottomasti vierailemisen arvoinen. Tämä reissu hipoo täydellistä päivää, delfiinit toki myötävaikuttivat aika voimakkaasti. Ehkä tässä reissussa parasta oli sään ja delfiinien lisäksi se seura. Kiitti pojat!
Nyt tämä tyttö menee tutimaan, huomenna olisi tarkoitus suunnata Erasmus Galway:n järjestämälle ensimmäiselle (ja varmaan ainoalle) viikonloppureissulle "etelään". Huomenna siis bussin nokka kohti Cork:n kaupunkia ja kuuntelemaan eriskummallista aksenttia. Näin nämä Galwayn ihmiset ainakin sanovat. Jos sitä samalla vähän nauttisi ja pitäisi hauskaa. Jee, uusia tuttuja! :)
Päivän sana:
Ruoste = rautan hapettumisen seurauksena muodostuva raudan oksidi. Voidaan myös käyttää kuvaamaan väriä. Yllättävän kaunis väri se onkin luonnollisessa valossa, etenkin sinistä merta vasten. Paikoitellen sitä löytyy myös polkupyörän lukosta, mikä painaa enemmän kuin pyörä itse.
Heippa vaan,
Jenna :)
