Lähdön aika koitti 21.12.
2,5 kuukautta sitten oli aika jättää hyvästit Galwayn ihanalle kaupungille ja sen ihmisille. On uskomatonta, miten vauhdikkaasti aika koti-Suomessa onkaan rientänyt. Muistan sen ensimmäisen maanantain, kun paluukulttuurishokki iski vasten kasvoja. Oudointa paluussa oli kuulla kaikkialla suomea. Vielä oudompaa oli, ettei kaupassa kukaan sanonutkaan "sorry" jos halusi päästä ohi. Oikeastaan oudointa olikin juuri se, ettei small talk ollutkaan enää osa jokapäiväistä arkielämää.
Nyt kun aikaa on kulunut, on iskenyt kova koti-ikävä Irlantiin. Lähetinkin viime viikolla korttia vuokraemännälleni ja suunnittelen jo matkaa Irlantiin kesälläs 2016. Minulle on iskenyt kova ikävä Galwayn tarjoamaa ilmapiiriä ja niitä ihania, avuliaita ja kuplivia ihmisiä. Niin ja niitä pubeja, jossa pintin hinnalla sai lähes aina kuulla ilmaista livemusiikkia. On niin outoa, ettei täältä löydykään samanlaista menomestaa.
Suurin ikävä on tullut kuitenkin Galwayssa saamiani ystäviä, joita toivon vielä näkeväni. On edelleen hassua, ettei englannin puhuminen kuulukaan enää siiten jokapäiväiseen arkirutiiniin, joka sujui lähes suomen kieltä paremmin. Minulla on onneksi todella monta hyvää syytä käydä ainakin Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Italiassa, Brasiliassa, Irlannissa, Hollannissa, Espanjassa... ja lista jatkuu. Irlannissa sanotut heipat eivät olleet jäähyväiset vaan näkemiin. Sanoin viimeisenä iltana jo näin ja tällä kannalla pysyn.
Kulunut syksy on opetti niin paljon itsestä ja omista kyvyistä ja heikkouksista. Syksy opetti ennen kaikkea siitä, että selviää kyllä tilanteesta kuin tilanteesta. Opin Irlannissa rentoutumaan ja nauttimaan siitä, että langat ovat välillä toisten käsissä. Asiat vaan tuppaavat järjestymään, joskus sitä bussia joutuu vain vähän odottamaan. Tärkein lause, jonka Irlannissa olen oppinut, on "it will be grand"; kyllä ne asiat menevät ihan hyvin vaikka välillä ei suunniteltaisikaan.
Olen ennen kaikkea kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden lähteä vaihtoon. Olen kiitollinen siitä, että ymmärsin lähteä. Nämä neljä kulunutta syksyn kuukautta opettivat minulle niin paljon. En kadu ikinä sitä, että lähdin, vaikka välillä tatti otsassa istuin huoneessani palellen ja katsoen, kuinka hengitys höyryää. Tuossa kohtaa tuli saunaa monta kertaa ikävä ja lapaset joutui joutunut kaivamaan esiin.
Olen hyvin kiitollinen siitä, että tämä reissu tuli tehtyä.
Tässä teille valokuvia kuluneen syksyn ajalta, vanhojen aikojen kunniaksi.
© Jake Aria
© Jake Aria
© Jake Aria
Tässä kohtaa sitä jo harkitsee uutta vaihtokautta tai työharjoittelua. Aika sille ei vielä ole, mutta kuka sitä tietää, jos gradun jälkeen lähtisi uudelleen, juuri ennen valmistumista. Vähän hankkimaan sitä kuuluisaa perspektiiviä elämään ja niitä kokemuksia, joita myöhemmin ei enä samanlaisena saa. Who knows, mikä nottei. Jos nyt kuitenkin keskittyisin opiskelemaan ja saamaan ensin kandin paperit kesään mennessä ulos ja sitten kohti maisterinkoulutusta ja opettajaharkkoja! Miusta tulee vielä ihan oikea ope.
Tässä kohtaa pitää kuitenkin sanoa iso kiitos Friars Hillille ja Galwaylle, ystäville ja syksylle. Pian näemme.
Päivän sana:
Kaukokaipuu. Kaipuu etsiä uusia seikkailuja ja nähdä maailmaa. Kaipuu saada uusia tuttuja ja mielettömiä kokemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heippa, jätä viesti :)