Viikko 2 (dó) on loppusuoralla, enkä ole täälläkään ehtinyt kuin piipahtamaan. Olen yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä ja viettänyt aikaa etenkin yliopistolla (joka on muuten tosi viihtyisä mesta). Yliopisto järjesti kuluneella viikolla runsaasti vapaa-ajan toimintaa ja tutustutti niin ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita kuin meitä vaihtareitakin eri harrastejärjestöihin ja aktiviteetteihin. Ohjelmaa oli järjestötalon sisällä ja ulkona. Onneksi kulunut viikko on ollut sään kannalta aivan huikea, koko viikko on ollut sateetonta! Löysin muuten oman harrastukseni jo!
Kamera ei missään nimessä tee oikeutta tuolle värien skaalalle ja kauneudelle, jota hämmästelimme pitkin päivää. Ainoa sana, jonka pystyin sanomaan, oli WAU. Tämä oli sitä aitoa Irlantia.
Valmiina lähtöön! Himppasen jännitystä tai tuulta, kumpaa lienee. Suomityttö pönöttää kameran edessä. Lähtö saarille tapahtui Ros a' Mhíl:n terminaalista, Connemarasta. Kiitos äiti, että lainasit vaelluskenkiä, ovat muuten tärkeät tällä reissulla. Bussista lautalle ja eikun keikkumaan Atlantin aalloille noin 45 minuutiksi.
Lautta todellakin keikkui aallokossa. Kävi mielessä, että konttaamalla pääsisin nopeammin eteenpäin. Ylemmästä kuvastakin selviää, että kuvatessa oli käytännössä mahdotonta saada horisonttia suoraan. Kiitos Seppo kiikarilainasta! Käyttöä on ollut, vaikkei lunneja enää näy. Nähtiin reissulla hylje (huomatkaa yksi ainoa) ja monta sataa lokkia. Ja ilmeisesti yhä pesiviä harmaahaikaroita (Ardea cinerea). Biologiopiskelija on tuossa alakuvassa vauhdissa, apuvälineenään lainakiikarit.
Pysähdyimme retken aikana erittäin useasti vain kuvaamaan ja nauttimaan upeista maisemista. Laskuvesi jätti mennessään simpukan kuoria rannalle ja kauniin kuvion harmaasta ja vaaleasta hiesusta tai hienosta hiekasta. Ranta näyttää siltä, kuin kirkas rantavesi välkehtelisi auringossa.
Niittyalueita erottivat loputtomat kiviaidat, jotka kulkivat jonoina ympäri saarta. Mitä korkeammalle matka jatkui, sitä mielenkiintoisemmaksi myös tiet muuttuivat. Tiet olivat muutenkin kapeita, eikä autoilla ollut juuri ohitustilaa. Moottoriliikennettä oli kuitenkin hyvin vähän, joten fillarilla sai rauhallisin mielin mennä eteenpäin.
Sepeli ja pyörä olivat muuten mielenkiintoinen yhdistelmä. Onneksi napattiin kypärät matkaan pyörävuokraamosta. Puolessa välissä ylämäkeä oli pakko luovuttaa ja taluttaa pyörät mäen päälle. Otimme suunnan kohti saaren eteläpuolta ja kävelimme Atlantin rannalle kinttupolkua muistuttavaa sepelitietä pitkin.
Saaren eteläpuolelta löysimme henkeäsalpaavat maisemat. Meri-ilma tuoksui niin raikkaalta ja virkistävältä, ilma oli niin puhdasta verrattuna kaupungin ilmaan. Tässä kohtaa meiltä molemmilta loksahtivat suut auki. Vaikka olen käynyt vuonna 2012 Cliffs of Moher:lla, yli 120 metriä korkeilla kallioilla, ei kyseinen turistikohde ollut mitään verrattuna näihin maisemiin. Kallioilla ei ollut saapumishetkellä ketään meidän lisäksi. Paikalla ei ollut (muita) turisteja tönimässä ja napsimassa kuvia. Paikalla pyörähti vain eräs italialainen heppu, ei muita koko tunnin aikana, jonka paikalla vietimme. Saimme siis olla rauhassa ja kuunnella, kuinka aallot pauhasivat ja löivät kallioihin. Myös tässä kohtaa kuvaustaitoni loppuivat; yritin ikuistaa erittäin turkoosin sävyistä merivettä. Kuvissa värit eivät vain näy läheskään niin upeina, kuin ne todellisuudessa olivat.
KATTOKAA MIKÄ AALTO!
Meikätyttö poseeraa vähän niin kuin maailman laidalla. Siltä se ainakin tuntui. Kallioiden reunalle on vielä tuosta matkaa ja hyvä niin, ei ollut matkasuunnitelmissa keikahtaa tuolta alas. Ihmettelimme, ettei kallioilla juuri tuulta tuntunut ja ilma oli todella lämmin vaikka meri pauhasi vieressä. Taisimme valita nappipäivän käydä tällä saarella.
Kävimme myös pyörähtämässä saaren luoteisosassa, noin 20 minuutin matkan päässä kylästä ja satamasta. Yritimme käydä Seal Colonyssa katsomassa hylkeitä, mutta nämä kaverit olivat ujoja eikä paikalla näkynyt ainuttakaan yksilöä. Seal Colony on kuulema paras poukama nähdä hylkeitä laskuveden aikaan, mutta meillä ei käynyt tuuri. Vasta paluumatkalla satamassa yksi vekkuli kaveri kävi meitä moikkaamassa. Tämä "kesälomareissu" Aransaarille oli toden teolla 5/5 ja suosittelen saaria kaikille! Aransaarten kuuluisaa villapaitaa ei vielä mukaan tarttunut, sillä kokovaihtoehdot olivat mieluisesta mallista hieman rajalliset (XXL). Jospa siis kylmempien aikojen koittaessa hankkisin kyseisen paidan.
Opinnot pyörähtivät käyntiin torstaina ja perjantaina orientaatioiden merkeissä. Varsinaisen opetuksen pariin päästäänkin jo maanantaina. Orientaatioita itseään voisi kuvailla suoranaiseksi informaatiotulvaksi; kuvitelkaa paloruisku, josta tulee vettä paljon ja paineella. Tämä mielikuva on nappivalinta kuvaamaan meille tarjotun tiedon määrää. Päätä pääsikin illalla vähän tuulettamaan karaoken ja irkkutanssin muodossa, jonne eksyimme vahingossa. Kyseinen työpaja yritti tutustuttaa meitä irlantilaisen kansantanssin saloihin. Tanssit toivat mieleen humpan ja jenkan sekoituksen maustettuna jalan heitoilla. Toteutus muistutti kuitenkin lähinnä päätöntä pyörimistä kera irkkumusiikin. Tulipahan pompittua ja naurettua. Mikkiin en kuitenkaan tarttunut.
Päivän sana:
Höntyillä = Kiirehtiä, hätäillä. Inis Mór:n reissu oli kaukana höntyilystä, sai vain nauttia oloista ja polkea ympäriinsä.
Heippa vaan,
Jenna
Wööööööw! Mielettömän näköstä! Vähä liian lähellä reunaa keikut vaan tossa yhessä kuvassa jenskura! �� -henna
VastaaPoista